Lead Data Architect

Me Zurella konsultoimme, konseptoimme, rakennamme ja ylläpidämme ratkaisuita Microsoft Azureen. Me kehitymme, opimme ja kasvamme yhdessä – sekä yksilöinä että yhteisönä. Vaikeat ja uniikit haasteet uuden teknologian parissa ovat meille ihanteellinen toimintaympäristö. Itsensä haastaminen ja oppiminen pitää työpäivät mielenkiintoisina, ettei aamulla harmita lähteä töihin.

Tule meille kehittämään datapalveluja ja kehittymään!

Lead Data Architect -roolissa Zurella pääset suunnittelemaan asiakasta parhaiten palvelevia arkkitehtuureja, jotka tukevat sekä toimivaa kehitystä että kustannustehokkuutta. Työsi tuloksena syntyy esimerkiksi suunnitelmia, selvityksiä, kokeiluja ja työlistaa Zuren kehitystiimille, lisäksi voit toimia mentorina Data Engineereille. Työskentelet projekteissa Zuren kokeneiden ammattilaisten kanssa – me onnistumme tai epäonnistumme tiiminä. Henkilövuokraus ei ole meidän juttumme. Zuren nettisivuilla voit luoda katsauksen tuleviin kollegoihisi kuten Markukseen ja Sannaan.

Mitä lead arkkitehdin rooli meillä tarkoittaa?

Lead Data Architect -rooli on laaja – siihen sisältyy vastuuta Zuren dataprojektien vetämisestä, sisäisten toimintatapojen ja parhaiden käytäntöjen suunnittelusta sekä data arkkitehtuurien ja datamallien suunnittelusta. Odotamme sinulta vankkaa useiden vuosien kokemusta data-arkkitehtuurien suunnittelusta, mieluiten Azure-alustalla, sekä näyttöjä dataprojektien menestyksekkäästä vetämisestä. Pystyt myös keskustelemaan ratkaisuista sekä tiimin että asiakkaan eri sidosryhmien kanssa luontevasti ja suosittelemaan asiakkaalle heidän käyttöönsä parhaita ratkaisuja. Tehtävät voivat olla myös osana datakonsultointipalveluja, jolloin olet tekemässä tietojohtamisen kehittämissuunnitelmia ja tiekarttoja asiakasorganisaatioille.

Meillä Zurella projektit perustuvat puhtaasti pilviteknologioihin joilla asiakkaille rakennetaan moderneja data-alustoja pohjautuen sekä Data Lakehouse, että perinteisimpiin tietovarastointiin perustuen. Teknologioista meillä on käytössä kaikki Microsoftin ekosysteemistä löytyvät datapalvelut, yleisimpänä Microsoft Fabric, Azure Databricks sekä koko Azure ekosysteemin datapalvelut. Tästä voit lukea lisää blogistamme.

Pystyt tukemaan tiimiä, sekä toimimaan asiakkaan suuntaan yhteyshenkilönä ja tulkkina kehitystiimin ja asiakkaan välillä.

Meillä data arkkitehdin rooli ei tarkoita sitä, että työskentelisit yksinomaan tietovarastojen parissa, vaan voit työskennellä esimerkiksi IoT-ratkaisujen, API:en, Power BI:n, datan laadun hallinnan ja viestipohjaisten arkkitehtuurien kanssa.

Datatekemistä softakehityksen menetelmillä

Zurella data-alustat rakennetaan samoilla ketterillä menetelmillä ja DevOps-käytännöillä kuin kaikki sovelluskehitysprojektinkin. Infrastructure as Code, Git ja Azure DevOps ovatkin arkipäivää Zuren dataprojekteissa eivätkä vain sanoja esityksissä ja rekryilmoituksessa.

Jos sinulla on jo useampi vuosi kokemusta SQL:stä ja kaipaat Azuresta uutta, et varmasti pety Zurella. Ja kuten todettu aiemmin, kaikkea ei tarvitse osata ennalta, meidän kanssamme näitä juttuja ei voi olla oppimatta 😊.

Miksi meille kannattaa hakea?

Zurella tavoitteena on toimiva yhteisö – onnistumme tai epäonnistumme, mutta teemme sen yhdessä. Emme myy tiimejä toimimaan asiakkaan tiloissa; töitä teemme joko omalta konttorilta Helsingin rautatieasemaa vastapäätä tai etätyöpisteeltä.  Haluamme tehdä töitä tiimissä, jonka jäsenet tunnemme ja joiden kanssa voimme vapaasti kertoa mielipiteemme.

Meiltä löytyy luonnollisesti laajat työntekijäedut, liukuvat työajat, pelit, jätskit ja huvit. Suurin etu on monen mielestä kuitenkin aktiivinen, yhteisöllinen ja huumorilla varustettu porukkamme. Työkalut saat valita itse, jotta ne ovat sinulle mieluisat. Jos kaipaat jeesiä projektissasi, aktiivinen kiltatoiminta ja valveutuneet työkaverit auttavat sinua varmasti.

Yrityksen omistavat työntekijät. Meillä ei ole ulkopuolista rahoitusta, joten voimme keskittyä meille tärkeiden asioiden edistämiseen. Pörssiin emme ole menossa, emme usko kvartaalitalouteen, vaan jatkuvaan ja pitkäjänteiseen parantamiseen. Zurella palkka määräytyy kaikille firmassa työskenteleville avoimen palkkakaavan mukaan. Riippuen kokemustasostasi palkkasi osuu todennäköisesti jonnekin 6000-7000€ väliin. Meillä kaikki työntekijät saavat bonuksen yrityksen onnistumisesta – vuosittain olemme jakaneet vähintään 20% firman voitosta koko porukan kesken.

Lisää data-arjesta Zurella voit lukea Samun MyWeek -blogista.

Hae nyt!

Siistiä, että olet täällä asti! Pitäisikö sinun viimeistään nyt laittaa hakemus sisään? Jos teksti kolahti ja koet, että olet tuleva Data Architect joukossamme lähetä meille tästä tieto alla olevan lomakkeen kautta:

data02 1920x800 1
Data recruitment contact form
Nimi
Nimi
Etunimi
Sukunimi

Maximum file size: 134.22MB

Janne Kuikka headshot
Janne Kuikka

Finland

+358504937958
janne.kuikka@zure.com

Your future colleagues

MarkusLehtola 01 2
Markus Lehtola
Data & AI Domain Lead

Markus has nearly 10 years of experience working in fields of analytics, data, and business intelligence. He believes that data can be valuable asset for any company and Azure provides great foundation to deliver that value. Currently he works as data architect, helping to deliver data solutions on top of Azure.
SamuNiemela 01
Samu Niemelä
Data & AI Domain Lead

Samu stumbled upon the data world ten years ago and hasn´t looked back since. Since then, he has done everything between data modeling and report designing. Currently, he works as a data architect designing data-related solutions on top of Azure, making data as valuable as possible for customers.
teroisoranta 01 lowres
Private: Tero Isoranta
Data Specialist

Tero is an experienced hands-on expert in designing and implementing cloud BI solutions. Currently, he is especially interested in machine learning in Azure and architectural design on data-related solutions.

Back to:

Zure
Skip to content