Azure DevOps Engineer / Architect

Me Zurella konsultoimme, konseptoimme, rakennamme ja ylläpidämme ratkaisuita Microsoft Azureen. Me kehitymme, opimme ja kasvamme yhdessä – sekä yksilöinä että yhteisönä. Vaikeat ja uniikit haasteet uuden teknologian parissa ovat meille ihanteellinen toimintaympäristö. Itsensä haastaminen ja oppiminen pitää työpäivät mielenkiintoisina, ettei aamulla harmita lähteä töihin.

Tule meille automatisoimaan ratkaisuja ja kehittymään!

DevOps-jengimme kaipaa lisävahvistuksia. Menneen vuoden aikana olemme jatkaneet asiakkaidemme sovellusten ja Azure-alustan automatisointia. Voisitko sinä olla meidän seuraava DevOps-asiantuntija?

Tittelisi voi olla esimerkiksi DevOps Engineer tai DevOps Architect. Roolia tai toimenkuvaa tärkeämpää on kuitenkin draivisi kehittyä paremmaksi ja halu oppia uusia teknologioita. 

Projekteissa vastuullasi voi vaikkapa olla Azure-alustan tai yksittäisten sovellusten infrastruktuurin suunnitteluun osallistuminen, rakentaminen ja julkaisu automaation avulla. Vastaan saattaa tulla esim. Enterprise-scale Landing Zonet, Azuren sisäiset verkot ja yhtenäistetyt infrastruktuurimoduulit (kuten Azure Verified Modules). Lisäksi Azuren tarjoamat PaaS komponentit ovat keskeinen osa jokapäivästä työtäsi. 

Päivittäin meillä on käytössä seuraavia teknologioita:

  • Microsoft Azure
  • ARM ja Bicep
  • Azure DevOps ja GitHub
  • Skriptikielet kuten PowerShell tai bash

Ei haittaa vaikka olisit käyttänyt aiemmin jotain muuta työkalusettiä infran hallintaan, buildeihin tai releaseihin. Tärkeäintä on, että haluat oppia uutta ja sinulta löytyy kokemusta vaativienkin ympäristöjen hallinnasta, etkä pelkää ottaa uutta työkalusettiä haltuun.

Sovelluskehityksen prosessit vaatimusten keräämisestä sovelluksen automatisoituun julkaisuun ovat isossa roolissa työssämme. Mitä laaja-alaisemmin ymmärrät sovelluskehityskenttää sitä helpommin solahdat meidän projekteihimme. Käytännön tekninen osaaminen on kuitenkin teoriaa tärkeämpää. Emme ole hakemassa DevOps-tohtoria, vaan aktiivista tiimikaveria kehittymään kanssamme.

Miksi meille kannattaa hakea?

Zurella ei tarvitse pelätä että joutuisit säätämään on-premise legacy-ratkaisuiden kanssa. Pääset mukaan green-field -projekteihin, joiden ratkaisut on rakennettu uusimpien Azure-teknologioiden avulla. Asiakkaamme katsovat vahvasti eteenpäin ja lähtökohtaisesti kaikki projektimme ovat Azure PaaS avulla rakennettu. Toki aina silloin tällöin asiakkaan ympäristössä tulee vastaan jokunen VM.

Uusissa projekteissamme pääset suunnittelemaan ratkaisuidemme pilvipalvelut alusta asti tiimin kanssa. Tiimi voi esimerkiksi olla joko meidän sovelluskehitystiimi tai vaikka asiakkaan PlatformOps-tiimi. Zure ei myy tiimejä toimimaan asiakkaan tiloissa tai harrasta resurssivuokrausta.

Tavoitteena on, että pääsette itse valitsemaan miten asiat tehdään. Apunasi ovat muut osaajamme ja ohjeistukset teknologioiden käyttöön tiimit saavat killoiltamme. Toivomme tietysti että tulisit mukaan DevOps-kiltaan kehittämään toimintatapoja ja DevOpsin hyödyntämistä firman laajuisesti.

Yhteisö kaiken keskiössä

Zurella tavoitteena on toimiva yhteisö – onnistumme tai epäonnistumme, mutta teemme sen yhdessä. Meillä on joko jengillä hyvä olla, tai sitten muutetaan toimintaa. Kun meidän porukalla on hyvä olla, niin onnistumme useammin, ja se johtaa siihen, että saamme mielenkiintoisempia töitä.

Meillä on useita tapoja, joilla ylläpidämme ja kehitämme yhteisöllisyyttä. Tapaamme koko firma vähintään kaksi kertaa kuukaudessa ja näissä tapaamisissa pyrimme aina löytämään keinoja toimintamme kehittämiseen. Tämän lisäksi on tarjolla jokapäiväiset kahvi- ja pelihetket sekä paljon erilaisia kerhoja, kiltoja ja tapahtumia. Normaalitilanteessa ollaan tehty myös koko firman vuosittainen retriitti ulkomaille.

Yrityksen omistavat työntekijät. Meillä ei ole ulkopuolista rahoitusta, joten voimme keskittyä meille tärkeiden asioiden edistämiseen. Pörssiin emme ole menossa, koska emme usko kvartaalitalouteen, vaan jatkuvaan ja pitkäjänteiseen parantamiseen.

Zurella palkka määräytyy kaikille firmassa työskenteleville avoimen palkkakaavan mukaan. Riippuen kokemustasostasi palkkasi osuu todennäköisesti jonnekin 5000-5800€ väliin. Meillä kaikki työntekijät saavat bonuksen yrityksen onnistumisesta – vuosittain olemme jakaneet vähintään 20% firman voitosta koko porukan kesken.

Jos haluat tutustua Zureen lisää, käy lukemassa työstä ja arjesta meillä Blogi-sivulta

Hae nyt!

Siistiä, että olet täällä asti! Pitäisikö sinun viimeistään nyt laittaa hakemus sisään? Jos teksti kolahti ja koet, että olet tuleva DevOps-osaaja joukossamme, lähetä meille tästä tieto alla olevan lomakkeen kautta.

DevOps02
ZFI Recruitment contact form
Nimi
Nimi
Etunimi
Sukunimi
Maximum upload size: 134.22MB
Janne Kuikka headshot
Janne Kuikka

Finland

+358504937958
janne.kuikka@zure.com

Your future colleagues

jukkakoskelin 01 lowres
Private: Jukka Koskelin
DevOps Engineer

Jukka has over 25 years of experience in the IT business, mainly in the finance- and public sectors. He has worked with Microsoft technologies since 2008, and for the last 9 years with infrastructure and CI/CD-pipelines. Jukka knows Azure DevOps and Infrastructure as Code intimately, and is especially excited with re-usable infrastructure code for Azure.
pasihuuhka 01 lores
Pasi Huuhka
DevOps Architect

Pasi has over 6 years of experience working with Microsoft products and has a broad knowledge of Azure services ranging from IaaS all the way to serverless offerings. During his time in the industry, he has worked as a cloud architect, developer, systems administrator, and project manager. Pasi is currently focusing on DevOps, cloud automation, and application development on Azure.
AnssiJarvinen 01 hires
Anssi Järvinen
DevOps Engineer

Anssi has nearly 20 years of experience in the IT field, working for large and small companies. Since 2018, he has been focusing on Azure, working as a cloud engineer, cloud architect, and now as a DevOps engineer. His motto is, "anything that can be automated should be automated".

Back to:

Zure
Skip to content