Projektinhallinnan tekninen konsultti

Me Zurella konsultoimme, konseptoimme, rakennamme ja ylläpidämme ratkaisuja Microsoft Azureen. Me kehitymme, opimme ja kasvamme yhdessä – sekä yksilöinä että yhteisönä. Vaikeat ja uniikit haasteet uuden teknologian parissa ovat meille ihanteellinen toimintaympäristö. Itsensä haastaminen ja oppiminen pitää työpäivät mielenkiintoisina, ettei aamulla harmita lähteä töihin.

Lajissasi ensimmäinen

Etsimme Zurelle kokenutta projektihallinnan teknistä konsulttia osaksi kehitystiimejämme. Olet draivaava jäsen kehitystiimeissämme, ja autat tiimejämme sekä asiakasta onnistumaan projektien läpiviennissä. Rooli on monipuolinen ja vaatii laajaa kokemusta ketteristä ohjelmistokehitysprojekteista, kiinnostusta teknologiaan kohtaan sekä kykyä coachata tiimiläisten vahvuudet uudelle tasolle.

Roolissasi ymmärrät erilaisten kehitysmetodologioiden tarkoituksen, sekä milloin ja miten niitä kannattaa noudattaa. Asiakkailla on erilaisia rajoitteita kuten budjetti, resurssit ja aikataulut, joiden puitteissa meidän on toimittava ja löydettävä ratkaisuja. Tärkeintä on saada toimiva ja läpinäkyvä kommunikointi asiakkaan ja tiimin välille, jotta varmistumme siitä, että tuotamme jatkuvasti arvoa asiakkaalle.

Rooli on uusi Zurella, joten pääset muokkaamaan työnkuvaasi vahvuuksiesi mukaiseksi. Toivomme että pystyt olemaan Helsingin toimistollamme 1-3 päivää viikossa.

Monipuolinen rooli

Meidän joukkomme koostuu alamme huipputyypeistä, ja sinä viimeistelet kombon täydelliseksi. Rooliisi voi projektista, asiakkuudesta ja itsestäsi riippuen tipahtaa jotain seuraavista työnsaroista: 

  • Scrum Master 
  • Projektipäällikkö 
  • Product Owner 
  • Requirements Engineer 
  • Business Analyst 
  • Business Development Manager
  • Asiakkuusvastaava

Olet tiiviisti asiakkaan ja tiimin pulssilla raivaten esteitä etenemisen tieltä. Solahdat erilaisiin ympäristöihin navigoiden luontevasti eri sidosryhmien välillä. Olet sosiaalisesti älykäs, ja pakistasi löytyy vasaran lisäksi kaikenlaisia työkaluja erilaisiin erikoistilanteisiin, mitä projekteissa voi tulla vastaan. Olet tottunut työskentelemään moninaisissa kehitysprojekteissa ja hallitset sekä ketterän kehitysmaailman että ihmisten sparraamisen oikeaan suuntaan.

Tässä roolissa pärjää, kun on tottunut itse hoitamaan asioita ja kykenee toimimaan ilman käsiohjausta, vaikka tiimin tuki onkin aina taustalla. Tietynlainen “get shit done” -asenne ja ammattiylpeys ovat osa Zuren mentaliteettia, ja samaa haemme myös sinulta. Meininkisi on draivaava ja myynnillinen: olethan tärkeimpien sidosryhmien kanssa jatkuvasti tekemisissä ja varmistamassa, että niin asiakkaiden kuin tiimin ongelmat ratkeavat ja pääsemme jatkossakin ratkomaan kinkkisimpiä haasteita. 

Jos tämä resonoi ja haluat tulla osaksi paitsi meidän myös asiakkaiden parempaa huomista, niin me haluamme kuulla sinusta. Pääset myös viemään meidän tiimien liidausta eteenpäin koko Zuren tasolla jos ja kun huomaat, että jotain osa-aluetta voisi hipostella vielä parempaan iskuun.

Mitä projektit ovat Zurella?

Teemme työmme ja projektimme ketterien periaatteiden mukaisesti. Fokuksemme on tiimeissä ja ihmisissä. Paras mittari edistymisestä on toimiva, demonstroitava ratkaisu. Autamme asiakkaitamme tiiviissä yhteistyössä oppimaan ja kehittämään omaa liiketoimintaansa ja teemme tätä iteroiden ja kurssia jatkuvasti optimoiden parhaan tuloksen saavuttamiseksi.

Asiakastoimituksemme ovat suurimmaksi osaksi ohjelmistokehitysprojekteja. Ohjelmistoprojektien tyyppi vaihtelee verkkopalveluista integraatioalustoihin. Ohjelmistokehityksen lisäksi rakennamme Data & AI -projekteissa data-alustoja, sekä teemme migraatioprojekteja, joissa siirrämme työkuormia Azureen ja/tai otamme Azurea käyttöön.

Projektimme ovat hyvin kompakteja, tyypillisesti projektitiimissä on 2-5 henkilöä. Pärjäämme pienillä tiimeillä, koska tekijämme ovat kokeneita ja erittäin osaavia. Keskimääräinen IT-uran pituus zurelaisten kesken on nykyisellään yli 16 vuotta. Projektiemme koko ja kesto vaihtelevat paljon. Pisimmät projektit ovat monivuotisia, ja lyhyimmät projektit ovat reilun kuukauden mittaisia.

Projektissamme on aina nimetty team lead, sekä projektin tyypistä riippuen mukana on projektin laajudesta ja tarpeesta riippuen UX/UI-suunnittelija, ohjelmisto-, data- tai Azure-infra-arkkitehti, fullstack-kehittäjä, data engineer, devops engineer ja QA-asiantuntija. Teemme projektimme omalla henkilöstöllämme, eli emme käytä alihankintaa emmekä staffaa muiden projekteja omalla henkilöstöllämme.

Lue lisää projekteista ja Team Leadin roolista Zurella Ville Tonin kynästä: Project Blueprint: The Team Lead – Zure.

Yhteisö kaiken keskiössä

Zurella tavoitteena on toimiva yhteisö – onnistumme tai epäonnistumme, mutta teemme sen yhdessä. Meillä on joko jengillä hyvä olla, tai sitten muutetaan toimintaa. Kun meidän porukalla on hyvä olla, niin onnistumme useammin, ja se johtaa siihen, että saamme mielenkiintoisempia töitä.

Meillä on useita tapoja, joilla ylläpidämme ja kehitämme yhteisöllisyyttä. Tapaamme koko firma vähintään kaksi kertaa kuukaudessa ja näissä tapaamisissa pyrimme aina löytämään keinoja toimintamme kehittämiseen. Tämän lisäksi on tarjolla jokapäiväiset kahvi- ja pelihetket sekä paljon erilaisia kerhoja, kiltoja ja tapahtumia. Normaalitilanteessa ollaan tehty myös koko firman vuosittainen retriitti ulkomaille.

Yrityksen omistavat työntekijät. Meillä ei ole ulkopuolista rahoitusta, joten voimme keskittyä meille tärkeiden asioiden edistämiseen. Pörssiin emme ole menossa, koska emme usko kvartaalitalouteen, vaan jatkuvaan ja pitkäjänteiseen parantamiseen.

Zurella palkka määräytyy kaikille firmassa työskenteleville avoimen palkkakaavan mukaan. Riippuen kokemustasostasi palkkasi osuu todennäköisesti jonnekin 4800-6200€ väliin. Meillä kaikki työntekijät saavat bonuksen yrityksen onnistumisesta – vuosittain olemme jakaneet vähintään 20% firman voitosta koko porukan kesken. Konsulteilla lisäksi kevyt laskutusastetavoitteseen liittyvä bonus.

Jos haluat tutustua Zureen lisää, käy lukemassa työstä ja arjesta meillä Blogi-sivulta.

Hae nyt!

Siistiä, että olet täällä asti! Pitäisikö sinun viimeistään nyt laittaa hakemus sisään? Jos teksti kolahti ja koet, että olet tuleva projektiosaaja joukossamme, lähetä meille tästä tieto alla olevan lomakkeen kautta.

MiljaNohynek2
Frontend Developer Application
Nimi
Nimi
Etunimi
Sukunimi
Maximum upload size: 134.22MB

Your future colleagues

Back to:

Zure
Skip to content