Sukat

Joona Puurunen | 21.12.2018
Lukuaika 3 min
”Rakas Joulupukki”

Noilla sanoilla aloitin vuosittaisen kirjeeni Joulupukille. Sitten pysähdyin ajattelemaan. Vuosi toisensa jälkeen olen saanut lahjapaketeista lähinnä sukkia ja satunnaisesti villasormikkaita. Lapsuuden odotuksen ja ilon on korvannut pettymys ja katkeruus. Ovatko vaivalla ja sydämellä vuosia kirjoittamani kirjeet päätyneet silppuriin, vai eikö pukkia kiinnosta asiakastyytyväisyys? Kirjeen sijasta kirjoitankin tänä vuonna julkisen vuodatuksen blogin muodossa. Tai kutsutaan sitä nyt vaikka rakentavaksi kritiikiksi.

Moni varmaan tässä vaiheessa muistuttaa, että niin makaa kuin petaa. Ole kiltimpi. Älä itke, älä melua. Väitän kuitenkin että lahjojen määrä ja laatu suhteessa kiltteyteeni on iän karttuessa jatkuvasti pienentynyt. Voisiko lahjojen vähyys kieliä tonttujen työpajan huonosta työilmapiiristä ja mahdottomista deadlineista? Zurella käymme porukassa säännöllisesti ja läpinäkyvästi läpi yrityksen asioita. Kaikilla on mahdollisuus antaa palautetta, vaikuttaa työympäristöön ja työtapoihin. Teemme henkilöstökyselyitä, kaveriarviointeja, ja keskustelemme johdon kanssa. Pääseekö tonttu koskaan Joulupukin polvelle kertomaan miten töissä menee? Onko kaikki hyvin, kiristääkö vanne?

Paitsi tonttujen, myös asiakkaiden pitäisi päästä antamaan palautetta. Zurella tämä on hoidettu kuukausittaisella asiakastyytyväisyyskyselyllä. Joulupukin kohdalla palaute tulee kerran vuodessa lahjojen muodossa. Ilman suullista palautetta on vaikea sanoa onko välillämme kommunikointivaikeuksia, vai onko sukkapaketit vain Joulupukin passiivis-agressiivisuuden näyttäytymismuoto. Nykypäivänä minimivaatimuksena olisi mielestäni jonkinlainen reaaliajassa seurattava kiltteysmittari, vaikkapa kännykkäaplikaation muodossa. Siitä jokainen voisi omalla kohdallaan seurata miten viisari värähtää kun puskurit kolahtaa jouluruuhkassa. Parhaiten tällainen toimisi tietysti pienellä pelillistämisellä, ja some-integroinnilla.

Työhyvinvointiin oleellisena osana liittyy myös palkka. Minkalainen on tonttujen kompensaatiomalli? Wikipedian mukaan tontut saavat palkaksi vähän ruokaa, asumisoikeuden ja saunatontun tapauksessa viimeiset löylyt. Onko tällainen toiminta edes laillista? Eettistä se ei ainakaan ole. EU:n uuden tietosuoja-asetuksen (GDPR:n) mukaan laillista ei myöskään ole kiltteystietokantojen tallentaminen. Lasten ympärivuotisesta tarkkailusta nyt puhumattakaan. Tonttuja tästä toiminnasta on vaikea syyttää, sillä uravaihtoehdot ovat rajalliset. Joulutontun lisäksi tonttu voi suuntautua lähinnä saunatontuksi, myllytontuksi, riihitontuksi tai puutarhatontuksi. Toimistomme pelihuoneeseen tai Microsoftin datakeskuksiin ei ammattitaitoisia tonttuja ole tarjolla.

Itselleni, ja varmasti muillekin Zurelaisille, yksi suurimpia motivaattoreitta on kehittyminen ammattilaisena. Em. palautteiden ja työtapojen lisäksi kehittymistä tukee vapaa-ajan koodauksesta saatava palkka, työnantajan tukemat koulutukset, ja erilaiset työpaikan sisäiset kehitystyöryhmät. Tonttujen kohdalla itsen kehittäminen nousee erityisen tärkeäksi, sillä elinajanodote nousee satoihin vuosiin (Poortvliet ja Huygen, Suuri Tonttukirja, s. 39). Kun palkattomasta työstä ei makseta työeläkettä, eivätkä tontut kuulu edes kansaneläkkeen piiriin, työura jatkuu kunnes terveys lopulta pettää. Satoja vuosia jatkuva työura vaatii siis erityistä motivaatiota, jos mielenterveydestään haluaa pitää kiinni. Kustantaako Joulupukki tontuille seminaaripäiviä? Otetaanko lasten tarkkailussa käyttöön uutta teknologiaa, ja saavatko tontut siihen tarvittavan koulutuksen. Jos vakoilun apuna käytettäisiin droneja tai kasvontunnistusteknologiaa, voisi tehokkuuden kasvaessa osan resursseista siirtää lahjapajalle.

Näin joulun tärkein sanoma, eli lahjat, nousisivat takaisin keskiöön, ja minäkin saisin vihdoin jotain muuta kuin niitä sukkia.